Saako lapsi itse valita vaatteensa?

Meillä lapset on aika tyylilyylejä, etenkin isompi valitsee käytännössä joka päivä itse vaatteensa. Olen sitä mieltä, että tämän asian hän saa tehdä itse, kunhan tekee sen niissä puitteissa mikä ilma ulkona on. Ja aika vähän enää nykyään tarvitsee sen suhteen opastaa, kun päälle löytyy juuri oikeanlaiset säänmukaiset vaatteet kaapista.





Ajattelen itse, että vaatteiden valinta ei ole 5-vuotiaalle liian suuri valinta, vaan aivan hyvin hän voi jo sellaisesta asiasta itse päättää. Meidän kolmevuotiaskin valitsee jo jonkin verran kaapista mitä haluaa päälle, mutta hänen kohdallaan joudun enemmän opastamaan säänmukaiseen pukeutumiseen... hän kun haluaisi laittaa Kuomat kesähelteillä. :D   




Olen ilahtunut siitä, että kuinka ihania vaateyhdistelmiä meidän 5-vuotias jo osaakin valita. Hän myös rakastaa noita Top model suunnitteluvihkoja, joissa saa itse piirtää hahmoille erilaisia vaatteita, ja sinne onkin syntynyt jo vaikka millaisia luomuksia. 




Jostain syystä vaan tämän neidon päälle ei juuri koskaan eksy housut, ainakaan pelkästään. Hame ja mekkokausi on vahva.  Ehkäpä se jossain vaiheessa muuttuu.  Eihän tuo hame ehkä ihan paras valinta ole vaikkapa leikkipuistoon, mutta menkööt kun kerran haluaa olla hameessa. 

Tää meidän tyttö on muutenkin melko taiteellinen persoona, se luovuus näkyy myös vaatevalinnoissa.  Ja mikäs sen parempaa kasvattaa luovuutta, kuin valita vaatteensa. 


Haluaako lapsesi valita itse vaatteensa? Vai kiinnostaako häntä asia tuon taivaallista? 

Kommentit

  1. Anonyymi20.35

    Moi! Huomasin instagramista,et olet päässyt päiväkotiin töihin! Huippua,Onnea! Toimitko lastenhoitajana? Mulla alkaa elokuussa koulunkäynninavustajan koulutus, haaveissa olisi myös työllistyä tulevaisuudessa päiväkotiin. Kiva kuulla et sun koulutuksella on mahkut päästä myös päiväkotiin töihin :) Tsemmit uuteen arkeen!
    T. Kaisa (joka keväällä kyseli kaikkea sinulta koulunkäynninohjaajan koulutuksesta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos :) Olen ryhmäavustajan nimikkeellä, mutta lasten kanssahan sitä siinäkin ollaan. Lisänä vain sit pienet avustavat tehtävät, ja vastuukysymykset erit kuin lastenhoitajalla.. mutta työ on käytännössä samaa. :)

      Poista
  2. Anonyymi14.19

    Siis Blogin kirjoitus on osa kertomusta elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitähän tämä blogi on; kertomuksia lapsiperheen arjesta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

kiitos kommentista! =)