Sivut

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kasvatuksen peruspilarit


Otsikko on ehkä vähän harhaanjohtava, ja siitä voi saada kuvan, että olisin sitä mieltä, että nämä samat pitää olla kaikilla. Ei suinkaan, vaan tuntui hassulta laittaa "Meidän kasvatuksen peruspilarit"...että kasvatetaanko siinä meitä aikuisia vai lapsia? Vaikka tottahan se on sekin, että lapsikin kasvattaa aikuista, syntymästä kuolemaan saakka. Mutta mitkä sitten on meille ne tärkeimmät asiat, joita haluamme korostaa lastemme kasvatuksessa? 

1. Empatiakyky

Halusin laittaa tämän ihan ehdottomasti ensimmäiseksi, koska mielestäni on todella tärkeää, että lapsi on empaattinen, osaa asettua toisen asemaan sekä lohduttaa kaveria tarvittaessa.

2. Herkkyys

Tämä on piirre, jota arvostetaan ja ei arvosteta. Toisten mielestä pitää olla kova, että pärjää. Kävimme juuri päiväkodin vasussa toisen lapsistamme kohdalla, ja siellä lapsemme herkkyyttä pidettiin todella hyvänä asiana, vaikka maailma välillä muuta haluaisikin. Olen itse samaa mieltä, vaikka totuuden nimissä joskus tuntuu, että pieni kovuus ei olisi pahitteeksi. Olen itsekin ollut aina äärettömän herkkä, ja se on tavallaan ollut myös painolasti ja osaltaan aiheuttanut pahaa mieltä, mutta toisaalta taas lahja. Miten sen vain ajattelee. Jokatapauksessa pidän sitä hyvänä asiana, että tästä maailmasta löytyy vielä herkkyyttä. Tämä nyt ei sinänsä ole kasvatuksen tulos, vaan lapsen luonteenpiirre, mutta halusin sen kuitenkin tähän laittaa. 

3. Kateus 

En halua, että lapseni ovat kateellisia. En ole sitä itsekkään, ja mielestäni se syö aivan turhaan voimavaroja ja aiheuttaa kitkaa ystävien kesken, kun yritetään piilottaa kateus ilkeilyn taakse. Miksi kadehtia toisia, kun ei se toisen onni ole sinulta pois? Tätä olemme opettaneet lapsillemme esimerkin kautta.   Toivottavasti he ottavat onkeensa, ja "luopuvat" tästä ihmiskunnan perisynnistä. :D 

4.  Hyvät käytöstavat

Kylässä ei syödä koko keksikulhoa tyhjäksi. Sanotaan kiitos, anteeksi ja ihan nää perus käytöstavat. Puhumme asiasta paljon lasten kanssa, koska he ovat vielä pieniä, niin kaikki käytöstavat ei tietystikkään vielä aina pysy muistissa.  Lisäksi minusta olisi kauhistus, jos lapsemme esim. kouluikäisenä menisi pokkana kaverinsa jääkaapille ilman lupaa kaivelemaan, ja vaatimaan ruokaa. Tätäkin nimittäin kuulee tapahtuvan.

5. Toisten huomioonottaminen 

Emme halua, että lapsemme syrjii ketään, jättää ketään porukan ulkopuolelle saati kiusaa toisia.  Ja isompana ihailtava piirre olisi se, että huomioi nekin, jotka eivät meinaa löytää kaveria ja hakevat heitä porukkaan mukaan. 


Tässä ehkä ne viisi tärkeintä, ja tietysti on monia monia muitakin kasvatuksellisia asioita, joita pidän tärkeänä. Mutta etenkin tämä muiden ihmisten kohtelu on yksi tärkeimmistä, koska en tiedä mitään inhottavampaa kuin ihmiset, jotka tavoittelee vain omaa etuaan, ja pyrkii huipulle toisen kustannuksella. 

Kateus on myös yksi sellainen asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Lasten kohdallahan kateudentunteet on vielä melko normaaleja, ja voi aiheuttaa rajujakin reaktioita, mutta  aikuisten pitäisi jo osata olla ystävällisiä kateudesta huolimatta; sehän on tärkeintä, että miten loppupeleissä käyttäytyy. 

En vielä odota, että 3 ja 4-vuotiaana osaisivat nämä täydellisesti, mutta sitä kohti mennään, että heistä tulisi empaattisia, lämpimiä ja muut huomioonottavia nuoria ja aikuisia. 


Mitkä teillä on lapsen/lasten kasvatuksen tärkeimmät asiat, joihin kiinnitätte erityistä huomiota?  Kommentoikaa vaan rohkeasti, olisi kiva saada ihan keskustelua asiasta aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentista! =)