Sivut

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Rakastan sinua Äiti!

Pieni tyttäreni katselee minua, kun makaan kahden rakkaimpani välissä. Toinen pieni nukkuu jo toisella puolella ja toisen päässä käy selvästi kuhina, hänen päässään vilisee satoja ajatuksia ja näen hänen silmistään, että hän miettii niin syvällisiä, kuin miltä näyttääkin. 

Pian hän nousee ja pussaa minua poskelle ja sanoo: "Annoin äiti sinulle pusun, koska minä rakastan sinua."

Vastaan, että niin minäkin rakastan sinua. Ja sillä hetkellä en haluaisi olla missään muualla, kuin katselemassa noihin tyttäreni silmiin, jotka ovat niin paljon täynnä ajatuksia. Vielä ennen nukahtamistaan hän halaa siskoaan ja sanoo, että "Enni on niiin rakas, minä rakastan sinua Enni." 

Kuopukseni katseli kirjaa, osoitti ja sanoi siitä jokaisen eläimen: Pupu, kettu, mato, ankka ja mää (lammas.) Otti syliinsä unikoiransa, antoi sille pusun, antoi pysyn myös lampaalleen, painoi päänsä tyynyyn ja alkoi nukkumaan, tuo ihana pieni pian 2-vuotiaani. 


Sillä hetkellä minua ei harmita lainkaan, että "joudun" joka ilta makaamaan lasteni välissä siihen saakka, että he nukahtavat. Tajusin taannoin, että tämä aika elämästä on niin kamalan lyhyt, se on yhtä pian ohi kuin se alkoikin. En haluaisi luopua siitä hetkestä koskaan, vaikka joskus tuntuukin, että minulla olisi parempaakin tekemistä, kuin maata ja odotella kahden vauhti-vilperin nukahtamista. Mutta olisiko? Mietinkö näin vielä 10 vuoden päästä, kun lapset menee itsekseen nukkumaan? Tuskin. Tiedän jo valmiiksi, että tulen kaipaamaan tätä pikkulapsi-aikaa, tulen kaipaamaan yhteisiä jutteluhetkiä ja tulen kaipaamaan kahta ihanaa tytärtäni, joiden  päässä on niin paljon ajatuksia, ettei perässä tahdo pysyä. Eiväthän he toki mihinkään katoa myöhemminkään, mutta elämä vain muuttuu. 




Elämä on niin ihmeellistä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentista! =)