Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Mitä tekisin toisin kolmannen lapsen kanssa?

Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on uutta, sitä lukee jokaikisen ohjeen ja suosituksen ja pyrkii noudattamaan niitä täysin tai melkein, riippuen tilanteesta. Itse olen suurimmaksi osaksi käyttänyt esikoisenkin aikana maalaisjärkeä, mutta toisen lapsen myötä usko omaan itseen vahvistui entisestään.

Toisen lapsen kanssa sitä vähän höllää, kun kaikki ei ole enää niin uutta ja antaa maalaisjärjellekkin tilaa tulla kuvioihin. Toisen lapsen jälkeen moni esikoisen vauva-ajalta tuttu hömpötys tuntuu ihan naurettavalta. Tuntuu, että miksi sitä tuonkin asian teki niin kamalan vaikeasti, kun ihan yhtähyvin sen olisi voinut tehdä toisellakin tavalla, ilman, että siitä koituu lapselle mitään haittaa. 


Kun ekaa lasta silittelee yökaudet, haluaa toisen kanssa tehdä alusta saakka niin, että hän oppisi nukahtamaan itse. Sitä korjaa asioita joita oppi ekan kanssa ja yrittää nyt toimia järkevämmin,mutta kuten sanotaan: Lapset kasvattavat vanhempiaan, näin tapahtuu ihan jokaisen lapsen kohdalla. Sitä oppii uutta jokaisen vauvan jälkeen. Eikä vielä toisenkaan lapsen kanssa osu kaikessa nappiin, vaan tulee paljon tilanteita, joista ajattelee sitten jälkikäteen, että tämän ainakin tekisin toisin jos vielä yhden mahdollisuuden saisin.  Toisaalta taas lapsesta ei voi koskaan tietää, jos hän onkin kipeä ja tarvitsee sitä silitystä. Joten tässäkin täytyy jokatapauksessa mennä tilanteen mukaan. 

No mitäs ne asiat sitten ovat omalla kohdallani?

-Opettaisin lapsen nukahtamaan alusta saakka ihan itse omaan sänkyyn, kun on ensin silitelty/luettu satu sylissä. Enkä jäisi huoneeseen odottamaan nukahtamista. (Yhä edelleen joudun tunnin kökkimään tyttöjen huoneessa joka ilta)

-Imettäisin pidempään, se on niiin lyhyt aika ja vaikka kaikki vastustaa, oksennus lentää ja mitä nyt muita ongelmia olikaan, niin yrittäisin päästä edes sen 2 kk pidemmälle, jotta 6kk täysimetystä tulisi täyteen. Silloin se tuntuu raastavan pitkältä ajalta keskellä väsymystä ja ongelmia, mutta jälkikäteen tuntuu, että se olisi ollut häviävän pieni aika. 

-Välittäisin vielä vähemmän muiden mielipiteistä. Eli tekisin asiat juuri niinkuin näen parhaaksi välittämättä muiden mielipiteistä. Opin hieman tähän jo toisen vauvan aikana. 

-Panostaisin muutamaan yhteensopivaan vaatekertaan. (Tytöillä on ihan liiikaa vaatteita.)  Ja tästä postauksesta inspiroituneena kävin juuri siivoamassa heidän vaatekaappinsa, keräten sieltä 3 ruokakassillista epäsopivia tai kuluneita vaatteita ja sellaisia joita ei tule käytettyä. 

-Luottaisin vielä enemmän itseeni.

- Ja ennen kaikkea ottaisin vielä rennommin, lapset kasvavat hirvittävän nopeaa ja kohta tulee aika, kun he eivät vaadi sinulta mitään muuta kuin rahaa. :D 


Mitä sä tekisit toisin jos vielä saisit yhden lapsen? Mitä jokainen uusi lapsi sinulle opetti? 

6 kommenttia:

  1. Kolmannen kanssa menisin niin, että pyrkisin vielä enemmän kuuntelemaan sitä vauvan persoonaa/tyyppiä sen sijaan, että minulla olisi valmiit mielikuvat siitä, miten tulisi tehdä. Esimerkiksi tässä nukkumisasiassa: esikoisella meni miltei kolme vuotta, että hän oli valmis poistumaan perhepedistä. Kuopus sen sijaan nukkui ensimmäiset 5kk pinnasängyssä, 5-12kk vieressä ja silti siirto pinnasänkyyn oli "kivuton". Itse en siis henkilökohtaisesti lainkaan osaa kuvitella, että "opettaisin" alle yksivuotiasta nukkumaan missään vaan katson, missä hän nukkuu parhaiten :) Kaksi lastani ovat siis opettaneet sen, että elämä tuntuu sujuvan parhaiten kaikkien osalta, kun on altis sille lapsen tyypille eikä elättele mitään valmiita mielikuvia siitä, millaista pitäisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olenkin tehnyt kummankin tytön kohdalla, ne yksilölliset tarpeet huomioiden. Meillä vaan se nukutushomma on vähän karannut käsistä ja joskus tuntuu siltä, että lapset vähän pompottelee mua iltaisin. :D

      Poista
  2. Jännää nähdä kyllä miten vauvan hoito sujuu toisen kanssa. Ykkös asiana on tosiaan tuo yksin nukahtaminen. Meillä jo saatiin parin vuoden kohdalla neiti itse nukahtamaan, mutta nyt taas tilanne on aika katastrofaalinen kesäloman jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me ollaan kans monen monta kertaa saatu sujumaan, mutta sit tulee jotain ja se taas katoaa. :/

      Poista
  3. Kolmas lapsi syntyi 4kk sitten ja monia asioita tulee tehtyä erilailla kuin esikoisen tai toisenkaan lapsen kanssa.
    Esim. - vien vauvan sänkyyn, kun on väsynyt, enkä nukuta syliin
    - meillä ei välttämättä ole hiirenhiljaista, kun vauva nukkuu
    - kiinteiden aloittamisella ei ollut kiire, vaikkakin niitä jo maistellaan
    - vauvan uskaltaa jättää hetkeksi lattialle veljien kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kun kesti vastata! :D Unohdin koko kommentin julkaisun jälkeen, kun tuli vähän vanhempaan postaukseen. Ja puhut aivan totta, nuo on kyllä niitä asioita, joita ainakin pyrkii tekemään eritavalla jos joskus kolmas meillekkin tulisi. Muutenkin sitä jotenkin osais varmaan ottaa vieläkin rennommin lapsimäärän kasvaessa.

      Poista

kiitos kommentista! =)