Sivut

tiistai 4. elokuuta 2015

Meillä luetaan satuja

Olen lukenut lukuisia tutkimuksia joiden mukaan se, että lapselle luetaan ääneen kehittää lasta. Sanallisesti, sosiaalisia tilanteita varten ja lukuisilla muilla tavoilla. Lukeminen lapselle antaa myös kaivattua huomiota jota ei välttämättä kiireisenä päivänä muuten kerkeä antamaan niin, että istahtaisi vain alas ja keskittyisi täysin vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Lapsi oppii myös olemaan samalla paikoillaan ja keskittymään hetken johonkin. Meillä tää keskittymiskyky on ehkä suurin asia, joka on on kehittynyt tässä parin vuoden aikana hurjasti ,niinkuin myös ikäänkin kuuluu. Alkuun satua ei maltettu kuunnella juurikaan, nyt sitä maltetaan jo pidemmänaikaa. Tarkkaan valitut kirjat myös opettavat empatiaa, moraalia ja erilaisten tilanteiden hallintaa.  Meillä toki luetaan myös lapsen valitsemia kirjoja, kuten tätä Pinkabellaa, eikä vain sen perusteella mikä on tarpeeksi kehittävä. Heh.


Olen aloittanut tästä luonnoksiin useasti postausta, mutten ole saanut julkaistua. Tällä kertaa kuitenkin aihe nousi tämän jutun myötä ajankohtaiseksi ja päätin vihdoin kirjoittaa oman näkökulmani aiheesta. 

Aloitetaanpa omasta lapsuudestani. Muistan elävästi sen kuinka äitini luki meille jokaikinen ilta sadun,varmaankin ihan pienestä saakka. Veljeni otettiin satutuokioon mukaan heti vastasyntyneestä ja satuja luettiin pitkälle kouluikään saakka,vaikka molemmat tottakai osasimme jo itsekkin lukea, satutuokio vain oli niin ihana päivän lopetus ettei siitä olisi millään malttanut luopua. Samalla pääsi äidin kainaloon. Moni asia on jäänyt lapsuudestani mieleen positiivisena muistona,mutta satu ehkä yhtenä parhaimmista. Toinen ihana muisto on unilaulu, lapinäidin kehtolaulu jota äiti lauloi ihan vauvasta saakka. 

Nämä kaksi asiaa ovat niitä, jotka ehdottomasti halusin tuoda mukanani lapsuudestani ja jatkaa perinnettä myös omieni kanssa.
Lukeminen ei pelkästään ole lapselle asia, joka jää mieleen lämpimänä muistona. Vaan hyödyttää monin eri tavoin.

Olen lukenut molemmille lapsille ihan pienestä saakka. Mimi haluaa välillä sadun, jonka keksin itse ja ne ne vasta hullunkurisia onkin. Äidin keksimän hullunhauskan sadun jälkeen on ihana painaa pää tyynyyn ja nähdä kauniita unia.  Ja kun kirja on luettu täytyy se jättää jokin sivu auki sänkyyn, jotta neitokainen voi katsella sitä vielä ennen nukahtamistaan. 

Lapselle voi siis alkaa lukemaan vaikka ihan vastasyntyneestä, alkuunhan hän tuskin paljoakaan ymmärtää, mutta lukeminen saattaa rauhoittaa lasta, etenkin jos olet aloittanut lukemisen jo silloin, kun vauva on ollut kohdussa vielä kasvamassa. Pian lukutuokiot muuttuvat pidemmiksi ja muutaman vuoden ikäisen kanssa saat kirjoista jo paljon ajateltavaa, niin lapselle kuin itsellekkin. 

"Äiti lasta tuudittaa, lasta tuntureiden..."



Luetko sinä iltasatua tai laulatko unilaulua pienelle? Jos lapsesi ovat jo isoja, kuinka pitkään he halusivat luettavan? 

6 kommenttia:

  1. Meillä luetaan tosi paljon! Kirjastossa käydään vaihtamassa kirjoja melkein joka viikko, nyt kun kaupungissa asustellaan. :)) ja tottakai nukkumaan mennessä pitää vielä yksi satu lukea ja unilauluja laulella poikien vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt varmaa helpompi, ku asutte nii lähellä kirjastoa! :) Unisatu on kyl tärkee.

      Poista
  2. Meillä luetaan, ja paljon!! Kirjastoauto käy kerran viikossa tuossa talon edessä, ja sieltä haetaan kassillinen kirjoja. Kumpikin lapsi on oppinnut lukemaan 5-vuotiaana, mutta edelleen meillä luetaan yhteinen iltasatu, lapset kainalossa köllöttäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ois kirjastoon iha lyhyt matka, ois kilsan päässä. Pitäs ruveta sielläki käymään nyt ollaa löydetty kirppikseltä ja Jarin vanhoja kirjoja. :)

      Poista
  3. Anonyymi15.05

    Ihanasti kirjoitettu lapsuudestasi. Kiitos rakas tyttöni <3 T Äitisi

    VastaaPoista

kiitos kommentista! =)