Sivut

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Empatiakyky

Nykymaailmassa usein törmää siihen, että yhä vain harvemmin tunnetaan empatiaa toista kohtaan. Etenkin nettimaailmassa ollaan hyvinkin vihaisia, ja se empatia ja se että tajuaa miltä toisesta tuntuu on kadonnut johonkin. Onko se kadonnut kokoajan kiireellistyvän yhteiskunnan myötä vaiko mikä siihen on syynä? Eikö ihmisillä ole enää aikaa empatialle?

Mut on lapsesta saakka kasvatettu empaattiseksi, mulle on opetettu jo pienestä pitäen että toisesta tuntuu pahalta, jos toista satuttaa, tai toista haukkuu. Silti minäkin olen joskus sortunut toisen ihmisen haukkumiseen, ehkä tahtomattaankin. Nykyään kyllä olen aika hyvin välttänyt sitä, jokainen ihminen on omanlaisensa yksilö, jokainen ihminen on tärkeä.

Tunnen empatiaa lukiessani karuja elämänkohtaloita, kuinka joku on menettänyt läheisensä; etenkin lasten menetykset satuttavat ihan oikeasti syvältä ja tässä astuu kuvaan vielä sympatia, jolloin saatan tirauttaa kyyneleitäkin ja olo tuntuu aika lyödyltä. Ihan kuin ne ihmisten kohtalot painuisi mun sisään, todella syvälle. Ihan kuin pystyisin tuntemaan miltä siitä ihmisestä tuntuu. Jari kieltää mua aina lukemasta surullisia juttuja, koska tulen niistä ihan oikeasti surulliseksi, tulen niin surulliseksi että saatan jopa itkeä.  Joskus myös huomaan tuntevani ihmisten olotiloja ihan väkijoukoissakin, siis ihan katseesta, olemuksesta jne, aistin ihmisten tunteet. Joskus ne tuntuu pahalta, joskus hyvältä, joskus ärsyttävältä. Tän olen kokenut niin lahjaksi kuin myös taakaksi, huomaan erittäin helposti ihmisistä jos heitä ei esimerkiksi kiinnosta mun jutut, jolloin muutun helposti varautuneeksi. Mun on usein vaikea ottaa kontaktia niihin ihmisiin, joista olen saanut sen tunteen että he kokevat seurani ikäväksi, tai ihan vain kemiat ei passaa. 

Olen aina ollut erityisen herkkä tälläisille asioille. Onko se sitten hyvä vai huono asia, aina en tiedä. Hyvä asia ainakin siinä suhteessa että kykenen tuntemaan empatiaa toista ihmistä kohtaan, huono asia siinä suhteessa että sympatian vuoksi en kykene auttamaan sitä ihmistä, vaan se ihmisen suru kasaantuu myös muhun. Paras vaihtoehto olisi kai, että ymmärtää toisen ihmisen surun, ja kykenee auttamaan häntä siinä, tukemalla tai ihan miten vain. Mä en oikein osaa kuin halata ja itkeä mukana. 


Millainen sinä olet? Pystytkö tukemaan surevaa ystävääsi vai ottaako suru helposti vallan myös sinusta ja tällöin asetelma on se että sureva itkee ja sinä itket pelkästä sympatiasta toisen tunnetta kohtaan?
Järkyttääkö lehtiuutiset?


8 kommenttia:

  1. Mä otan tosi herkästi muiden tunteet itseeni. Siis ihan todella todella todella herkästi, se voi olla joku surullinen leffakin tai onnea hehkuva mainos, niin pillitän :D

    Muutta niin, välillä sitä toivoisi olevansa vähän vähemmän empaattinen, tunnemyrskyt on aikoimoisia kun ottaa jokaisen vastaan tulevan tunteen itselleen.. Rankkaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo rankkaa todellaki. :/ monesti sitä miettii et pitääköhö joku iha hulluna, ku elokuvatki saa liikuttuun niin. :D

      Poista
  2. Normaalisti osaan olla aika hyvin tukena muille, kuuntelevana korvana ja olkapäänä johon voi aina nojata. Kyllä minä saatan kyynelehtiä, jos on joku oikein surullinen ja koskettava juttu, mutta silti läheiseni pystyy aina "luottamaan vahvuuteeni". Minulla lukee useammassa työtodistuksessa, kuinka olen empaattinen ihminen, joten kai minä sellainen olen :) Nyt raskausaikana sen sijaan itken kaikelle ja otan kaiken itseeni.. Olen tajunnut, mitä on olla oikeasti tunteellinen ihminen ja se on aika pelottavaa! Uutiset itkettää, samoin tv-ohjelmat, iloiset sekä surulliset asiat itkettää, kavereiden huolet ja ilot eletään täysillä mukana.. Huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi raskausaikana toisinpäi. Normaalisti oon liia herkkä ja raskaana aina kovetun! Outoa. :D

      Poista
  3. Kyllä ainakin omasta mielestäni otan muiden tunteet huomioon ja pystyn samaistumaan heihin. Minulle voi aina kertoa, jos jokin vaivaa mieltä. Olen heti valmis kuuntelemaan ja auttamaan parhaani mukaan.

    Lukiessani surullisia juttuja niin vähän väliä kyyneleet tulee silmistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surulliset jutut pitäs kieltää lailla. :D

      Poista
  4. Hyvä postaus ja tärkeästä aiheesta. <3
    Tuntuu että nykyään on paljon helpompi ohittaa toisen pahaolo kun puuttua siihen. Tai täällä blogimaailmassa on suorastaan nautinollista kommentoida anonyymin takaa ikävästi. :( Se on tosi surullista.
    Minut on kasvatettu myös silleen,että kysyn onko kaikki ok, ketään ei saa kiusata ja tukemaan toisia. Näin kasvatan A-murunkin. Nytkin sairaalassa minun on vaikeaa keskittyä itseeni kun murehdin vieruskaverista, eikä se ole huono asia. Se olen minä.

    Heh Isimies on myös kieltänyt minua myös lukemasta surullisia juttuja, koska otan ne itseeni heti.

    VastaaPoista

kiitos kommentista! =)