Sivut

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mitä et enää voi tehdä, kun lapsi tulee taloon?

Tän ei ole tarkoitus olla masistelupostaus vaan huumorilla höystetty mietepostaus. On paljon asioita mitä lapsi antaa, se on suurin asia mitä ihminen koskaan voi saada. Sellaista rakkautta et koskaan voi tuntea ketään muuta kohtaan ja koko elämään tulee uutta sisältöä, mutta mistä jäät paitsi lapsen tultua?

Näin helteiden tultua suurin asia on ehkä rannalla löhöily, siis tiiättekö rätti silmillä ja olla vaan, välittämättä ympäristöstä napit korvilla. Tätä ei voi enää tehdä lasten tultua. Koska täytyy olla tarkkana kuin leijonaemo ja vahtia poikasiaan etteivät he huku, ryntäile vieraiden ihmisten luo, karkaa autotielle tai tunge saaveittain hiekkaa suuhun. Nykyään hiekalla istutaan, eikä hetkeksikkään ummisteta silmiä.




Myös spontaanit iltauinnit ovat hetkeksi mennyttä aikaa. Tätäkin voi kokeilla sitten myöhemmin uudelleen kun lapset ovat sen verran isoja, että uskaltaa jättää keskenään kotiin. Eli noin 15 vuoden kuluttua. 

Et voi enää siivota koko kotia entiseen malliin, kun lahkeessa roikkuu pieni apinanpoikanen joka tahtoo syliin juuri sillä hetkellä. Kun imuroit perässä laahaa pieni ilkikurinen kääpiö kiinni imurissa. Ja luututessa varsinkin se on ihan hurjan hauskaa roikkua siinä luudun varressa kii. 

Ei enää rauhallisia hetkiä herkkujen parissa, muuta kuin lasten mentyä nukkumaan. Nimittäin apajilla on nälkäinen lokkiparvi, sama muunkin ruoan suhteen. Se omalla lautasellahan oleva ruoka ei missään tapauksessa voi olla samaa ruokaa kuin mitä äidillä tai isällä. 

Ei enää rauhallisia hetkiä kirjan parissa, sen tunnin mitä lapsi ehkä nukkuu päikkäreitä kerkiät aloittamaan kirjaa, mutta hän herää juuri kun pääset siihen mehevimpään kohtaan. 
Tätä voi kokeilla 10 vuoden päästä uudelleen. 

Et voi tuosta noin vaan ottaa ja lähteä ryyppäämään keskellä viikkoa, milloin vaan ,keskellä yötä. Sama koskee myös muita asioita, mitään ei voi tehdä suunnittelematta. Et voi lähteä ilta-ajelulle, koska se pieni kultamussukka on juuri mennyt yöunille. Ellet sitten halua lähteä yksin ja toinen jää kotivahdiksi. Kaikki vaatii kilometrien mittaisen suunnitelman.


Ja oottakaapa ulkomaanreissuja, tästä meillä ei vielä oo kokemusta. Mutta voin kuvitella. Ennen lentokentällä olo oli stressaavaa jo muutenkin, teeppä se pienen vaippasankarin kanssa joka päättää kakata niskakakat juuri kun olette nousemassa koneeseen. Huutaa koko lentomatkan kun ei pääse liikkumaan, ei suostu olemaan sylissä ja koko matkan leikit mitälie muumia että lapsukainen viihtyy eikä häiritse kanssamatkustajia.



Lomakohteessa pätee sama kuin kotimaassa, rannalla ei enää löhötä. Rannalla tehdään hiekkakakkuja ja vahditaan lapsia. Myöskään ravintolassa syöminen ei ole enää entisenlainen rentouttava kokemus, ainakaan näin pienen kanssa. ;) Ehkä sekin helpottuu vähänajan päästä.

Myöskin hotellihuone olis hyvä olla sellainen josta pääsis omaan uima-altaaseen tai vähintään poreammeeseen, koska iltaseitsemän jälkeen olette jumissa huoneessa. Lapsi kun on mennyt yöunille ja jos huoneessa on vain parveke niin siellä onkin mukava istuskella illat. 

Mutta tästä kaikesta huolimatta, lapsi antaa niin paljon etten koskaan vaihtaisi. Ja lapset kasvaa! Ikuisesti ei tarvitse luopua omista huvituksistaan ja nautinnoistaan, joskus se aika taas on kun saa nauttia niistä yllinkyllin. Mutta hyvin nuorena äidiksi haluaville sanon, että odottakaa! Nauttikaa ja eläkää! =) Minä olin saanut jo kokea ulkomaanreissuja, viinanhuuruisia baari-iltoja, festareita, jne.Iästähän se ei tietystikkään ole aina kiinni, ja nuorikin ihminen voi olla hyvä äiti. Mutta eläkää ensin ja muistakaa nauttia näistä lapsettomalle itsestäänselvistä asioista. <3


2 kommenttia:

  1. Toi extempore iltauinti mahdottomuus on tullu kyllä huomattua et ei onnistu! Muuten voisi ottaa lapset mukaan mit ne vaan menee aikasin nukkuu ni ei onnistu. Ehkä toi onnistuu paremmin jo parin vuoden päästä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :D Joo meillä kans menee nukkuu jo klo 19.00, nii ei onnistu ei. Ellei käy sit tosiaa vuorotellen. :D

      Poista

kiitos kommentista! =)